Tarinani erilaisista synnytyksistä
Raskaudet ja synnytykset ovat ainutlaatuisia ja erilaisia aivan kuten me ihmisetkin. Mikään synnytys ei mene samalla kaavalla kuin aiemmin tai kuten toisilla. Ajattelin jakaa teille omat kokemukseni omista raskauksista ja synnytyksistä.
Kirjoituksen tarkoituksena ei ole antaa ohjeita tai vinkkejä sinun odotukseesi tai synnytykseen vaan kerron vain oman tarinani. 🤍
Takana on viisi raskautta, kaksi synnytystä ja neljä erilaista kokemusta. Se minkä on kokenut yhdessä raskaudessa on ollut täysin erilainen seuraavassa. Pahoinvointi, liitoskivut, odotusajan supistukset, suonikohjut, levottomat jalat, unettomat yöt, iskias vaiva, keskenmenot, alatiesynnytys, sektiosynnytys, komplikaatiot, verenvuoto, synnytyspelko. - Olen kokenut ne kaikki. Jokaisesta odotuksesta olen vaivoista huolimatta todella onnellinen ja kiitollinen. Raskaus eikä terveen lapsen syntymä ole itsestäänselvyys.
Meidän Perheeseen syntyi kaksi tervettä lasta. Kolme raskauttani päätyivät keskenmenoon toista lasta yrittäessäni ensimmäisellä raskauskolmanneksella. Yksi keskenmenoista oli kemiallinen.
Äitinä olen oppinut vuosien aikana, että odotukset, imetykset, synnytykset kuten myös lapset ovat hyvin erilaisia. Ensimmäisen kanssa imetys ei lähtenyt sujumaan. Imetin 4 kk, jonka jälkeen luovutin. Vauva ei oppinut imemään ja maitoa ei herunut riittävästi. Tuen saamisella ja opastuksen puutteella oli tässä imetyksessä suuri vaikutus. Alatiesynnytyksen komplikaatioiden vuoksi olin myös pitkään toipilaana, joka varmasti vaikutti imetykseen. Kaikki oli uutta ja jännittävää. Ensin maitoa ei tosiaan herunut ja sitten sitä tuli jopa liikaa. Molemmissa oli omat haasteensa. Muistan, että olin todella pettynyt, ettei imetys onnistunut. Mutta toisen lapseni kohdalla onnistuin imetyksessä ja imetin 1 v 7 kk, vaikka synnytystapa oli suunniteltu sektio. Näin se tilanne voi muuttua. :)
Esikoisen odotus
Esikoisen raskaus alkoi nopeasti jo heti seuraavan kahden kuukautiskierron jälkeen.
Suvussani on ollut on ollut paljon mm. raskauspahoinvointia, runsasta painonnousua, joten olen saanut kuulla monia tarinoita siitä, että saatan itsekin viettää odotusaikani oksennuspussi kädessä. Mutta itse asiassa minun ensimmäinen raskaus olikin 'helppo". Olin koko raskausajan täynnä energiaa, tarmoa ja onnea.
Alkuraskaus
Alkuraskaudessa kärsin ihan tavallisista alkuraskauden hormonaalisista muutoksista. Kuvottavaa oloa ja väsymystä oli raskausviikolle 13. saakka. Tämän jälkeen alkoi jo helpottaa.
Kuvottavaa oloa pystyin hallitsemaan hyvin säännöllisellä syömisellä ja riittävällä nesteytyksellä. Nälkä oli kyllä jatkuvasti kova. Muistan kuinka liha sekä muut voimakkaan tuoksuiset ruoat haisivat nenään todella pahalta. Luin jostain vinkin, jossa kehotettiin laittamaan jääkaappiin soodaa pieneen lasipurkkiin, jotta se lieventäisi hajuhaittaa. Näin tein ja se kyllä auttoi pahimpaan.
Aamupahoinvointia varten laitoin aina sängyn viereen valmiiksi illalla lasillisen mehua ja välipala patukan tai banaanin, jonka sitten söin ennen kuin nousin ylös sängystä. Tästä oli aika hyvin apua.
Kokeilin myös pahoinvointirannekkeita työssäoloaikana, jotta ketään ei huomaisi huonovointisuuttani. Jäin kyllä aika pian kiinni. Neuvolan terkkareita ei niin vaan vedätetä. Rakas kollega kantoi minulle pakastemansikoita, joita popsisin asiakastapaamisten välissä. Välillä pyörtyilin matalien verenpaineiden vuoksi asiakastapaamisten välissä. Onneksi oli turvallinen tiimi ympärillä.
Raskauden viimeinen kolmannes
Synnytys alkoi olla jo yhä enemmän ajatuksissa ja valmistauduttiin puolison kanssa vähitellen kohti tulevaa koitosta. Keskusteltiin yhdessä minun toiveista synnytykseen, katseltiin synnytysvideoita, luettiin kirjallisuutta. Osattiin varautua siihen, että ensisynnyttäjänä synnytys saattaisi mennä yli lasketun ajan ja synnytys voi olla pitkä ja kivulias. Synnytystä en kuitenkaan missään vaiheessa pelännyt. Vain normaalia jännitystä uudesta ja tuntemattomasta kokemuksesta.
Voin koko loppuraskauden todella hyvin. Kävin raskausjoogassa ja ulkona kävelyllä sekä uimassa. Supistelutuntemukset välillä tuntui hidastuttavan kävelytahtia ja työt piti suunnitella paremmin omalle keholle sopivammaksi, mutta muuten voin mainiosti.
Jaksoin pysyä virkeänä jopa raskauden viimeisille päiville saakka. Vietettiin Vappua hyvien ystävien seurassa Kaisaniemessä. Tuttuja, joita ei oltu raskausaikana nähty eivät heti masustani edes tajunneet, että olin viimeisillään raskaana. Osa heistä kysyikin, että milloin on laskettu aika. Sanoin hymyillen, että kolmen päivän päästä.
Muistan vielä, että vappuna Eiranrannan autoruuhkassa vilkuteltiin iloisina ohi kulkeneelle Arman Alizadille.
Synnytys käynnistyi
Tästä synnytysmatkani alkaa
Vapusta kaksi päivää myöhemmin synnytykseni käynnistyi illalla spontaanisti supistuksilla. Supistukset alkoivat melko nopeasti sännöllisinä. Parin tunnin kuluessa supistukset jo voimistuivat kovaa tahtia. Kumppani kellotti supistuksia. Tahdoin olla kotona mahdollisimman pitkään omin ja puolisoni avuin. Siihen aikaan en tajunnut käyttää Tens-laitetta, josta olisi varmasti ollut minulle apua. Kipuja lievensin istumalla lämpimässä suihkussa. Levätessä käytin lämmintä kauratyynyä. Paracetamolia otin kätilön ohjeen mukaan. Muuten pysyttelin liikkeellä ja vaihtelin asentoja seisten/istuen, joogaten, kyykyssä ja kontillaan hengitellen, puolisooni roikkuen.
Supistusten muuttuessa yhä kipeämmäksi, olin paljon myös kontiltaan, kyykyssä ja roikuin puolisoni kaulassa sekä hengittelin supistuksien yli. Soiteltiin synnytyssairaalan kätilölle pari kertaa, joka kuulosteli vointiani. Klo. 22 jälkeen päätettiin lähteä sairaalaan, sillä ajomatkaa oli Lohjalle 40 min ja supistukset oli jo todella voimakkaat ja niitä tuli 5 min välein.
Matka synnytyssairaalaan
Matka Lohjan sairaalaan oli jo todella tuskainen. Oli haastavaa istua paikallaan kun supistukset väistämättä ohjasivat liikkumaan ja hakeutumaan etukenoasentoon. Saavuttiin Lohjan synnytyssairaalaan klo. 23:00 aikoihin. Kävelin omin jaloin, mutta kipu oli voimakasta ja aloin voida pahoin. Vastaan tuleva hoitaja kysyi haluanko tulla pyörätuolin kyytiin kun supistukset oli niin voimakkaat. Itsepäisenä sanoin vielä tässäkin vaiheessa, että " ei, kyllä omin jaloin mennään". -- Kertoo varmaan temperamentistani jotain. :D
Synnytytyssairaalassa
Osastolle saavuttaessa meidät ohjattiin kätilön toimesta suoraan synnytyssaliin, sillä kätilö tiesi jo siinä vaiheessa, että olin jo edennyt pitkälle synnytyksessä. Sisätutkimuksessa selvisi, että olin jo 6 cm avautunut. Kätilö haki Tens-laitteen. Tämä ei minulle tuossa vaiheessa enää tuonut helpotusta. Hetken päästä tahdoin kuitenkin kokeilla lämmintä kylpyä. Kylvyssä olin varmaan reilu 2 h. Lämmin vesi tuntui helpottavan ja keventäen oloa ja supistusten vastaanottamista.
Klo. 01:00 jälkeen olinkin jo avautunut täydet 10 cm. Muistaakseni tässä kohtaa sain myös ilokaasua kipuihin. Kätilö oli sitä mieltä (ilmeisesti kanssani), että pärjätään ilman epiduraalia, vaikka olin valmis sen kyllä ottamaan. Jälkeenpäin ajateltuna en varmasti osannut ensikertalaisena vaatia kivunlievitystä, jonka olisin toivonut. Puoliso oli koko ajan vierellä tukemassa, mutta koska hänelle oli myös vieras ja uusi tilanne ei hänkään osannut vaatia vaan luotimme ammattihenkilökunnan tekemään arvioon tilanteessa. Kätilön mielestä pärjäsin loistavasti. Synnytys eteni myös nopeasti.
Ponnistusvaihe aloitettiin ammeessa, joka ei kuitenkaan edennyt riittävästi ja aloin väsymään. Myös supistukset hieman laantuivat vedessä, jonka vuoksi siirryin vuoteelle.
Ponnistusvaiheessa sain ilokaasua. Oksitosiinia sain hieman, jotta supistukset napakoituvat. Puoli-istuvassa asennossa ponnistelin loppuvaiheessa. Ponnistusvaihe kesti tunnin, jonka jälkeen syntyi terve ja virkeä tyttö.
Vauvan syntymän jälkeen olo oli karmea
Sain rakkaan vauvani rinnalle heti hänen synnyttyään, mutta minut lähetettiin pian leikkaussaliin massiivivuodon ja repeämän vuoksi. Vauva ja puoliso jäivät synnytyssaliin tietämättöminä mitä tapahtuisi.
Nukutus pelotti ihan kamalasti. Mieleni täytti vain ajatus, että mitä jos en selviä tästä. Muistan, että kysyin kätilöltä toimenpiteeseen mentäessä, että selviänkö? Kätilö lohdutteli ja sanoi, että " kyllä selviät", vaikka ilme näytti mielestäni huolestuneelta.
Toimenpide oli ohi ja tilanne oli saatu haltuun. Ensimmäinen ajatus herätessäni, että missä vauva ja puoliso. Ja seuraavaksi ajattelin, että mun kehosta ei ole enää mitään jäljellä. Olo tuntui silvotulta, paikat turvoksissa kuten myös kasvoni. En tunnistanut itseäni edes peilistä. Johtuen varmasti siitä, että nesteitä oli jouduttu tiputtamaan suonensisäisesti mm. verenhukan vuoksi. Ponnistaminen saattaa myös joskus turvottaa silmäluomia voimakkaan paineen vuoksi. Pääsin pian siirtymään perhehuoneeseen.
Lapsivuodeosastolla
Gynekologi tuli vielä tarkistamaan vointiani ja olin edelleen kovin turvoksissa. Alapää tuntui siltä, kuin olisi keilapallo haarojen välissä. istuminen oli mahdotonta tai edes liikkuminen. Selvisi, että häntäluuni murtui, jonka vuoksi olin niin kipeä. Kolme yötä oltiin sairaalassa, jonka jälkeen vasta tuntui turvalliselta lähteä kotiin. Katselin aulassa ihmeissäni muita äitejä, jotka olivat juuri synnyttäneet ja kävelivät kuin ei olisi mitään tapahtunut. Itse olin kuin rekan alle jäänyt.
Synnytys itsessään meni täydellisesti ja luonnonmukaisesti, josta olen äärettömän kiitollinen. Synnytyksestä palautuminen, synnytyksen toimenpiteet ja huonovointisuus vaikutti selkeästi kokemaani synnytyskokemukseen. Häntäluu luutui väärään asentoon ja aiheuttaa pientä harmia vielä tänäkin päivänä. Onneksi muuten palauduin hyvin. Ja onneksi vauva syntyi terveenä ja hyvävointisena ja minä selviydyin verenvuodosta. <3
Toisen lapsen synnytys suunnitellulla sektiolla- positiivinen tarina
Toisen lasta yrittäessä asiat eivät olleet mutkattomia. Yritettiin toista lastamme yli vuosi, jonka aikana koettiin myös keskenmenoja. Kun vihdoin raskauduin ja raskaus eteni hyvin huomasin jo heti odotusajan alussa, että raskaus on ja tulee olemaan erilainen.
Voimakas pahoinvointi, väsymys vei voimat. Raskausviikosta 14 lähtien kohtuni supisteli läpi raskauden, kivuttomia supistuksia alkuun ja loppu odotus myös kivuliaita. Supistelut hankaloitti liikkumistani, työskentelyä sekä ihan normaalia arkea pienen lapsen kanssa. Puolisoni joutui kotitöihin ja avustamaan paljon esikoisen leikeissä. Liitoskivut, iskiaskivut, unettomat yöt, suonikohjut alapäässä aiheutti tuskaa ja odotusaika tuntui raskaalta. En olisi voinut kuvitellakaan tässä raskaudessa liikkuvani vapun riennoissa. 😂
Viimeinen kolmannes
Vaikka kuinka rakastin odotusaikaa, niin loppuaika alkoi olla tuskainen. Odotin vauvan syntymää jo kovasti. Lokakuussa vain kolme viikkoa ennen vauvan syntymää meidän elämää varjosti suuri suru. Tämä selvästi vaikutti minuun ja en tiennyt miten pystyisin keskittyä tulevaan synnytykseen ja vauva aikaan. Miten pystyn synnyttämään surun keskellä...
Isäni menehtyi äkillisesti ja traagisella tavalla. Äitini puhelinsoittoa en unohda koskaan... Hetkeksi elämä pysähtyi ja olimme koko perhe shokissa. Seuraavalle päivälle muistin, että oli sovittu synnytyspelkolääkärin kanssa tapaaminen. Tapaaminen oli tärkeä ja synnytyskin oli jo ihan lähellä. Minun oli pakko suuntaa hetkeksi ajatukset tulevaan synnytykseen vaikka olisi miten vaikeaa.
Niin lähdin tapaamiselle yhdessä puolison kanssa.
Synnytyspelko
Synnytyspäivä
Olin valmistellut itseäni haasteiden jälkeen ja vauvan syntymä toi ajatuksiini voimaa ja jaksamista. Pian pääsen jo näkemään sinut! Se on jännä miten kuolema ja syntymä kulkivat meidän tilanteessa käsi kädessä. Toinen kuolee ja toinen saa uuden elämän.
Saavuttiin Espoon sairaalan heti aamusta. Mieliala oli hyvä ja odottavainen. Kätilö ohjasi huoneeseen odottelemaan ja sain valmiiksi leikkausta varten vaatteet. Synnytysosastolla olo tuntui kuin olisi ollut hotellissa. Puhdasta & uudet tilat.
Aamu sujui rauhallisesti ja tuli aika lähteä leikkaussaliin. Puoliso jäi vielä huoneeseen odottelemaan, että minut on valmisteltu salissa valmiiksi. Salissa vallitsi iloinen ja rauallinen tunnelma. Olin toivonut musiikkia, joten musiikki soi astuessani sisään saliin. Henkilökunta oli mitä mahtavin. Sain kokea turvallisuutta ja tunteen, että minusta pidetään hyvää huolta.
Epiduraalipuudute ja kanyyli laitettiin. Epiduraalin laitto hieman jännitti, mutta meni nopeasti. Salissa oli kylmä, joten tärisin jonkin verran, kunnes pääsin lämpöpeittojen alle. Sitten minut kipattiin hieman kallelleen selälleen makaamaan ja valmistelut aloitettiin. Puoliso pääsi vierelle ja piti seuraa.
Lääkäri aloitti toimenpiteen ja kertoi mitä oli odotettavissa, eli paineen tunnetta, mutta ei kipua. Verenpaineeni laskivat yhtäkkiä ja koin, että tajunta lähtee ja voin huonosti. Verenpainetta korjaava lääke auttoi välittömästi ja kaikki hyvin. Vauva syntyi ja kuului parahdus ja kätilöltä " virkeä tyttö tuli".. Onnen kyyneleet. Sain vauvan pian rinnalle, jossa hän halusi jo heti imeä rintaa. Vauva oli hyvin äänekäs ja osasi vaatia heti ensihetkiltä lähtien. Voi suloisuutta. <3
Synnytyskokemus 10+
Synnytys meni täydellisesti. En kokenut pelkoa missään kohtaa. Terve vauva syntyi ja sain olla hänen kanssaan ensi hetkistä lähtien. Imetys lähti sujumaan heti todella hienosti.
Sektiohaava oli kovin kipeä ensimmäiset kaksi päivää ja arka viikon. Käytin vatsalla tukivyötä hetken liikkuessa. Tuki mukavasti vatsanaluetta ja helpotti liikkumista. Sektioarpea aloin aika pian öljyämään ja hieromaan päivittäin, joka ennaltaehköisee kiinnikkeitä ja arpi muuttuu pehmeämmäksi. Viikon jälkeen olin jo palautumassa todella hyvin ja pääsin jo ulos kävelylle. Olin todella iloinen nopeasta palautumisesta, sillä raskausaika oli raskas. Oli ihana saada oma kroppa takaisin ja lähteä vaunulenkeille.
Parin/kolmen kuukauden jälkeen synnytyksestä otin ihanan Fitmama valmennuksen, jossa sain palauttavaa treeniä yhdessä vauvan kanssa lenkkeillen. Sain myös ruokavalio-ohjausta imetysaikaan sopivaksi.
Molemmissa synnytyksessä minulle oli tärkeää ammattihenkilökunnan luoma turvallisuuden tunne, luottaminen omaan kehoon ja tukihenkilön rooli. En olisi kummassakaan synnytyksessä pärjännyt ilman puolisoni korvaamatonta läsnäoloa ja tukea. ❤️
Kiva kun luit minun tarinani <3
Nora